Rotumääritelmän ulkopuolelta, rakkaudesta rotuun
Aussi on mielenkiintoinen rotu; vilkas, ärhäkkä, sohvaperuna, kullannuppu, hiirentappaja, teräsjousi, ragdoll... Yhdistelmä kengurua, apinaa ja kissaa, F1-autoa unohtamatta. Purukalusto kuin saksanpaimenkoiralla, korvat kuin corgilla ja jalat kuin mäyräkoiralla, vielä vihikoiran nenä ja kotkan silmät. Yhdellä sanalla ausseja ei voi kuvailla. Jos hankkii yhden aussin, niin ne mokomat tuppaavat llisääntymään ihan omia aikojaan, uroksetkin. Aussi on koira, josta joko pitää varauksettomasti, tai sitten ei ollenkaan, täysin kylmäksi ei taida jättää ketään.
Luonteita ausseilla on joka lähtöön, mutta vihaisia ei ole vielä vastaan tullut. Yksi on pidättyväinen vieraita kohtaan, toinen rakastaa poikkeuksetta aivan kaikkia ja kaikkea, kolmas on siltä väliltä. Omalla tavallaan hyvin aussimaisia. Kärsivällisyyttä nämä koettelevat loppuun asti; jos aussilta kieltää jotain koiran mielestä sanomattoman kiehtovaa, niin säännöllisin väliajoin (viikosta vuoteen, koirasta riippuen) aussin pitää kokeilla, vieläkö se on kiellettyä, vääjäämättä.
Aussi kiihtyy nollasta sataan noin viidessä sekunnissa. Lähtee kuin raketti, mutta omistajan onneksi ei yleensä pidä sitä vauhtia yllä kuin hetken aikaa; kas pitäähän sitä seurata, mihin se mamma tai pappa jäi. Sosiaalisena ja uteliaana veitikkana aussi työntää nenänsä myös sinne, minne sitä ei ehdottomasti pitäisi työntää, esimerkiksi kiinni jäiseen paloportaaseen.
Rohkeutta - ja uhkarohkeutta - on sitäkin ihan kylliksi. Kooltaan pieni, mutta itseluottamusta on jakaa pikkukaupungille asti. Aussin päätä ei yhtään huimaa ryhtyä puolustamaan taloa ja tavaroita noin 100 kertaa suurempaa uhkaa vastaan, ei todellakaan.
Aussi on älykäs ja nokkela, varsinkin silloin, kun puhutaan ruuasta. Melkoisen moni ausseista on aina paikalla, kun mainitaan sana "jääkaappi" tai "ruoka". Valitettavasti hyvä kuulo ja puhutun ymmärtäminen -sekä omistajan hellämielisyys- tässä asiassa aiheuttavat välillä sen, että aussin vyötärönympärys kasvaa ÄO:a suuremmaksi, reippaista liikunnallisista harrastuksista huolimatta. Ahne aussi on kuitenkin suhteellisen helppo kouluttaa esittämään esim. aidanseivästä; ruokapalkalla rautakankikin menee vaikka solmuun.
Ruuanhimo johdattaa aussin helposti omituisiin hankaluuksiin, Pekka esimerkiksi päätyi tyhjään koiranruokasäkkiin, eikä meinannut millään löytää tietä ulos, kun peruuttaminen ei onnistunut, ja kääntymään ei mahtunut. Aussin kanssa kaikki kummallinen tapahtuu sekunneissa (tai sekunnin murto-osissa), ja tässäkin kauhistunut aussi pelastettiin säkistä noin kahden sekunnin sisällä siitä, kun huuto alkoi. Säkkiin se päätyi noin puolen sekunnin sisällä siitä, kun se sattui tipahtamaan...
Näppäränä ja kekseliäänä koirana aussi pääsee hyvinkin helposti kiipeilemään sellaisiinkin paikkoihin, mihin ei teoriassa pitäisi olla mahdollisuuksia. Pekka-poika kiipesi keittiön työpöydälle näppärästi laatikonkahvoja apuna käyttäen, ja ikkunalaudalle selkä seinää vasten, kaapin takaseinästä vauhtia potkimalla.
Sohvan selkänoja on Tonin lempipaikka ja sinne pääsee kätevästi hyppäämällä. Yleensä pysyy siellä nukahdettuaankin, mutta kerran on tipahtanut sohvan ja seinän väliin, kun nukkui liian sikeästi. Onneksi ei sattunut mitään. Ajatteleminen ei kuulu aussin vahvuuksiin...
Helposti innostuvia nämä myös ovat, jos on jotain mielenkiintoista puuhaa tarjolla, niin aussia ei kahta kertaa tarvitse mukaan pyytää. Onhan näissäkin tietysti poikkeuksia, esim. Niki vihasi vesisadetta, mutta märkä nurmikko tai lätäköt eivät häirinneet yhtään. Aussi osallistuu mielellään kaikkeen - siis oikeasti ihan kaikkeen - toimintaan perheessä, aivan sama onko kyseessä siivous vai autoremontti, vai etsitäänkö kenties kattilakaapista jotakin. Aivan varmasti mukana touhuaa ainakin yksi aussi. Yksin et pysty tekemään yhtään mitään, ellet telkeä koiria eri huoneeseen. Silloinkin ne odottavat rivissä verkon tai oven takana ja seuraavat kiihkeän uteliaina toimiasi, ja ovat vilpittömän hämmästyneitä siitä, miksi koira ei saa osallistua. Vessaan pääsee yksin, kun ensin poistaa sieltä pari aussia.
Harrastaminen aussin kanssa on välillä haasteellista. Aussi on yleensä niin täpinöissään, kun jotakin tapahtuu, että keskittymiskyky tipahtaa nollaan. Siinä se täräjää kuin istuisi tehosekottimessa, kun meinaat sille pallon heittää. Kun heittokäsi liikahtaa, aussi on yleensä jo puolivälissä menossa, taakseen vilkuillen. Niki kajautti kerran päin valotolppaa, kun ei katsonut eteensä, vaan taakseen, Toni törmäsi Rellun puskuriin ja Carlos kantoon. Ausseja on silti todistettavasti koulutettu muutamaankin kärsivällisyyttä vaativaan lajiin, kuten vaikkapa tokoilevat aussit Onni ja Tony. Ei siis ihan toivotonta porukkaa!
Omat aussini harrastavat lähinnä metsästyskoiramaista toimintaa, eli noutavat esineitä vedestä ja maalta. Noutovälineen paikallistamisessa on välillä hankaluuksia; kas kun se lakkaa liikkumasta, se on kuallu, eikähän aussi tässä voi nenäänsä käyttää, ei. Sen sijaan että etsisi nenällään, aussi kahaa kahtasataa yhä laajempaa ympyrää, viuhahtelee kadonneen esineen yli ja metrin päästä ohi ja lopulta tulee tuijottamaan silmiin "se hukku, tuu hakeen se".
Yleisesti ottaen aussit on terve rotu, suurin osa aussikannasta selviää koko ikänsä käymättä eläinlääkärillä muuten, kuin rokotettavana. Elleivät sitten onnistu telomaan itseään hullunrohkeilla tempuillaan. Omista ausseistani ainoastaan Toni on loukannut itseään pahemmin, metsästysreissulla kaisla viilsi päkiän halki. Eipä tuo tahtia pahemmin haitannut, kauluri päässä ja toppelo jalassa koira nouti damia kuten ennenkin. Aussista on hyvin vaikea sanoa, milloin kaikki ei ole kohdallaan, ja sitten kun se alkaa näkyä, ollaankin jo hyvin lähellä todella sairasta koiraa.
Kaiken kaikkiaan, elämä ei koskaan ole tylsää, jos talossa on yksikin aussi. Monen kasvattajan ja omistajan kotisivuilta saa lukea läkähdyttäviä ja sydäntäpysäyttäviä kertomuksia siitä, miten aussi tai aussit ovat saattaneet itsensä pulaan, tai itsensä ja omistajansa naurunalaisiksi. Mm. yksi aussi matkusteli yksikseen bussilla pääkaupunkiseudulla, toinen onnistui omin neuvoin päätymään Myllyn kauppakeskukseen ja varastamaan lelukaupasta pehmokrokotiilin, kolmas söi itsensä turvoksiin muutamalla kilolla koiranruokaa, neljäs tyhjensi herkkukaapin ja viides söi kaikki pöydälle jääneet cd-levyt, kuudes varastaa sukat jalasta. Kaikki tarinat eivät valitettavasti koskaan julkisuuteen pääse, jostain käsittämättömästä syystä...
Iloa nämä veijarit ovat minulle tuottaneet, ja toivottavasti sama meno jatkuu tulevaisuudessa!
Tarina jatkuu...
Södra Vallgrund, lokakuu 2010